Tiketissä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaa
Tiketin tavoitteena on tarjota asiakkailleen lipunmyyntipalveluja ympäristöystävällisesti ja saavutettavasti. Vastuullisuus ohjaa Tiketissä kaikkea toimintaa niin strategian tasolla kuin jokapäiväisessä työssäkin. Maaliskuisena aamupäivänä Tiketin toimitusjohtaja Mirva Merimaa, palvelujohtaja Sanna Reko ja IT-asiantuntija Olli Kataikko istahtivat Helsingin toimistollaan kertomaan, millaisista erilaisista osa-alueista ja toimenpiteistä vastuullisuus Tiketissä rakentuu.
Tiketti on täysin kotimainen lipunvälityksen edelläkävijä ja tapahtumamarkkinoinnin asiantuntija, joka palvelee vuosittain tuhansia tapahtumia ympäri Suomen. Tiketti on palkkittu Music x Median Industry Awards -gaalassa Vuoden lippukaupaksi 2016–2022 ja sitä ennen vuoden palveluntarjoajaksi. Vuonna 2024 se sijoittui Great Place to Work -listauksessa kolmannelle sijalle.
Työntekijöiden hyvinvointi edellä
Vappuna 1975 perustettu Tiketti työllistää reilut 50 tapahtuma-alan ammattilaista, ja työntekijöiden hyvinvointiin panostamista pidetään yrityksessä ensiarvoisen tärkeänä.
”Sen sijaan, että puhutaan työhyvinvoinnista, puhuisin pikemminkin hyvinvoinnista ylipäätään. Me Tiketissä pyrimme siihen, että ihmiset voivat kokonaisvaltaisesti hyvin”, muotoilee Mirva Merimaa. Kokonaisvaltaista hyvinvointia edistetään yrityksessä muun muassa terveyteen, yhdenvertaisuuteen, saavutettavuuteen ja taloudelliseen kestävyyteen liittyvillä toimilla.
Tiketin koko henkilöstö tapaa toisensa videopalaverissa viikoittain. Näin kaikki pysyvät kartalla siitä, mitä muilla osastoilla tapahtuu – ja näkevät samalla säännöllisesti toisiaan.
”Lisäksi meillä on otettu käyttöön kuukausittaiset kahdenkeskiset keskustelut esihenkilön ja tiimin jäsenen kesken. Niissä käydään kattavasti läpi erilaisia asioita aina yleisistä kuulumisista työntekijän seuraaviin tavoitteisiin. Matriisikysymysten avulla selvitetään samalla muun muassa, miten johtaminen on sujunut, miten työkaverit ovat sitoutuneet työhön tai miten strategiset painopisteemme ovat näyttäytyneet tiiminjäsenen työssä”, kertoo Sanna Reko. ”Minulle itselleni ainakin tämä on tosi kiva tapa pysähtyä yhdessä tiimin jäsenen kanssa hetkeksi. Ja tapaamisten jälkeen tapahtuu yleensä aina jotain hienoa!”
”Kerran vuodessa pidettävä kehityskeskustelu on aika raskas malli, ja tilanne voi olla jännittynyt puolin ja toisin. Sen sijaan tällainen käytäntö tuo työntekijät lähemmäs ja antaa paremmat mahdollisuudet tukea heitä työssä”, jatkaa Merimaa.
Työterveyspalveluihin Tiketti on löytänyt hyvän ja helposti lähestyttävän kumppanin, ja työntekijöille tarjottava laaja terveysvakuutus kattaa tarvittaessa myös terapiakäyntejä. Työntekijöiden vointia ja motivaatiota kartoitetaan myös viikoittaisella fiilismittarilla, johon työntekijät vastaavat anonyymisti.
Tiketissä jokainen työntekijä voi käyttää yhden viikkotyötuntinsa liikuntaan. Toimistolla käy hieroja joka viikko, ja työntekijöille tarjotaan sekä liikunta- että kulttuurietua. Kesäisin kaikille työntekijöille maksetaan lippu johonkin mieluisaan tapahtumaan, ja kun yrityksen tilikausi on tuottanut voittoa, jaetaan 10 % voitosta henkilökunnalle tehtyjen työtuntien mukaan. Tiketissä uskotaan myös pienten eleiden ja huomionosoitusten merkitykseen: kaikkien syntymäpäiviä juhlitaan, jolloin jokainen tulee ainakin edes kerran vuodessa erikseen huomioiduksi.
Joka keskiviikko työntekijöille on tarjolla Teamsissa yhteinen koulutustunti. Sisällöt suunnitellaan työntekijöiden tarpeiden mukaan, ja koulutukset voivat sisältää esimerkiksi ulkopuolisten asiantuntijoiden vierailuja tai osastoesittelyitä. Sessiot tallennetaan, ja koulutuskirjastosta ne ovat katsottavissa myös jälkikäteen.
Vihreä ja yhdenvertainen toimisto
Tiketin toimisto sijaitsee helposti saavutettavassa paikassa Helsingin keskustassa. Toimiston lisäksi myös itse työn tekeminen – johtaminen ja työvälineet mukaan luettuna – on pyritty pitämään mahdollisimman saavutettavina. Työskentely on mahdollista myös etänä, ja työntekijöitä asuukin tällä hetkellä ympäri Suomea.
Vuodesta 2019 Tiketti on ollut WWF:n Green Office -toimisto, ja yrityksellä on oma Green Office -työryhmä. ”Ympäristöarvot olivat olleet meidän työssämme vahvasti läsnä aiemminkin, mutta Green Office -ohjelman myötä aloimme viestiä niistä myös ulospäin”, kertoo Merimaa. ”Sertifikaatti ohjaa toimintaamme entistä selkeämmin, ja sitä hyödynnetään laajasti uusien työntekijöiden perehdytyksestä lähtien”, Reko täydentää. ”Green Office -tiimi on hyvin sitoutunut tavoitteisiin ja sitouttaa puolestaan työhön kaikki osastot sekä ihmiset. Konkreettisten tavoitteiden kautta arjen tekemisestä tulee järjestelmällisesti kestävämpää.”
”Sertifikaatin asettamien perusraamien lisäksi henkilöstöä osallistavat esimerkiksi askelkisa, jonka tavoitteena on saada ihmiset liikkumaan enemmän luonnossa sekä lintujenbongauskilpailu eri osastojen välillä”, kertoo Green Office -tiimiin kuuluva Olli Kataikko.
Green Office -työryhmän lisäksi Tiketissä toimii kesällä 2018 aloittanut yhdenvertaisuustyöryhmä, jonka tehtävä on varmistaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen yrityksen kaikessa tekemisessä.
”Kolmen kuukauden välein mittaamme, miten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat toteutuneet työpaikalla. Tulokset ovat olleet tasaisesti hyviä, mutta on tärkeää silti seurata myös näitä asioita, jottei yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma jää pelkäksi paperiksi,” Merimaa painottaa. ”Meillä kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat, meille mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.”
Kestävämmät tapahtumat luodaan yhdessä
Kestävää kehitystä halutaan Tiketissä edistää paitsi yrityksen sisäisillä toimilla myös yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Tiketille kumppaneiden arvot ovat tärkeitä, ja hankinnoissakin arvot ovat yksi tärkeä kriteeri. Tänä keväänä esimerkiksi sidosryhmiltä ja kumppaneilta on kysytty Green Officen tiimoilta, onko heillä ympäristömerkkejä tai muita sertifikaatteja. Lisäksi järjestäjäasiakkaille on tarjolla vinkkejä siitä, miten he voivat Tiketin kautta viestiä yleisölleen vastuullisuusasioista sekä ennen että jälkeen tapahtuman.
Yksi konkreettinen ympäristötoimi liittyy Tiketin laitteistoon. ”Lipuntarkastuslaitteemme ovat todella pitkäikäisiä, ja pystymme käyttämään niitä jopa kahdeksan vuotta, mikä on varsin hyvä aika elektroniikalle. Lisäksi olemme löytäneet kumppanin, jolta voimme vuokrata osan lippulaitteista tarpeiden kasvaessa kesäkaudella”, kertoo Kataikko.
Tiketti tekee yhteistyötä Luonnonperintösäätiön ja John Nurmisen säätiön kanssa. ”Pyrimme mahdollistamaan asiakkaille hyväntekeväisyyden esimerkiksi ympäristölippujen tai -tippien kautta”, kertoo Merimaa.
Yhdessä järjestäjäasiakkaiden kanssa edistetään myös yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta.
”Haluamme viestiä yleisöasiakkaille entistä paremmin jokaisen tapahtuman esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, ja olemme laatineet tähän liittyen kyselylomakkeen järjestäjille yhteistyössä Kulttuuria kaikille -palvelun kanssa”, kertoo Reko. ”Saavutettavuusasioista ollaan nykyään jo varsin hyvin tietoisia, mutta ihan kaikki eri osa-alueet eivät vielä ole ainakaan itsestään selviä. Me kysymme järjestäjiltä erikseen muun muassa, onko tapahtumassa häirintäyhteyshenkilö ja noudetaanko siellä turvallisemman tilan periaatteita, onko käytössä vessapassi (kortti, jonka tarkoituksena on helpottaa eri sairauksia sairastavien pääsyä vessaan julkisilla paikoilla) tai pääseekö avustaja mukaan maksutta.”
”Nykyään huomioidaan jo kattavasti pyörätuolilla liikkuvien pääsy tapahtumaan, mutta esteettömyys ja saavutettavuus koskee myös monia muita asioita. Asiakas voi esimerkiksi tarvita avustajaa monesta eri syystä – ja näistä asioista pyrimme lisäämään asiakkaidemme tietoa”, Merimaa jatkaa.
Lipunostosta helppoa ja ympäristöystävällistä
Yksi Tiketin strategisista painopisteistä on helppous, ja niinpä myös itse lipunostotapahtumasta on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa ja saavutettavaa. Tähän sisältyvät niin erilaiset maksutavat kuin mahdollisuus osamaksuun. Tiketissä kaikki asiakaspalvelu tapahtuu talon sisällä. Tavoitteena on, että palvelu hoituu helposti yhdessä kanavassa. Puhelimen lisäksi Tiketissä vastataan yleisöasiakkaille myös sähköpostitse – kaikilla kun ei ole mahdollisuutta soittaa palvelunumeroihin.
Tiketti tekee yhteistyötä digipostipalvelu Kivran kanssa. Kahden yrityksen yhteisenä tavoitteena on paperiton maailma. Lippujen ympäristöystävällisempi, sähköinen toimitustapa on myös maksuton, ja paperilippujen osuus onkin vähentynyt vuosi vuodelta. Nykyään monet tapahtumajärjestäjät erityisesti urheilupuolella eivät enää edes myy lippuja ovella, sen sijaan yleisölle tarjotaan mahdollisuutta ostaa mobiililippu QR-koodin avulla matkalla tapahtumaan.
”Monilla lipunmyyjillä lukee ohjeissa ’tulosta ja taita lippu näin’. Meillä sen sijaan lukee, että voit näyttää lippusi älypuhelimen näytöltä”, Merimaa toteaa.
Tiketissä nähdään, että Elma-hankkeella ja sen tiimoilta tehtävällä yhteistyöllä on merkittävä rooli alan kehittämistyössä. Hankkeessa tuotettu tieto ja työkalut ohjaavat koko alan toimintaa vastuullisempaan suuntaan. Yksittäisen yrityksen oma vastuullisuustyö tuntuu merkityksellisemmältä – ja tavoitteisiin on helppo sitoutua yhdessä muiden toimijoiden kanssa.